Pekka Rusila, Luomupekka, 159

  • 67-vuotias
  • Syntynyt Vierumäellä, Suomen Urheiluopistolla
  • Yrittäjä, tj, innovaattori
  • pekka@suomenluomupekka.fi

Henkilökohtainen taustani

Minulla on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.

Työkokemusta on kertynyt liikkeenjohdollisissa tehtävissä Lahdessa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Joensuussa, Orivedellä, Tampereella, Nokialla, pääkaupunkiseudulla ja nyt 2004 alkaen Heinolassa (Lähiruokatori Heilan ”isä”, Sepän Tähti ry:n perustaja, Heinolan Kaupunkisydän ry:n perustaja ja toiminnanjohtaja, Suomen Joulupuukaupungin toteuttaja). Työkokemus löytyy tarkemmin osoitteesta www.suomenluomupekka.fi.

Harrastuksiini kuuluu hyötyliikunta, lähiruoan ilosanoman levittäminen ja yhdistystoiminta mm. Syöpä-, Diabetes-, Kuulo- ja Martta-yhdistyksissä.


Minulle tärkeät asiat

Olen yli 35 vuotta kiertänyt Suomea, yhdeksällä eri paikkakunnalla. Kun on asunut monella paikkakunnalla, ruuhka-Suomessakin, osaa arvostaa Heinolan ylivoimaisuuksia ja tunnistaa kehittämistarpeet. Mittava työkokemus palvelualalla on antanut eväät hyvään yhteistyöhön, ihmisten motivointiin, kuunteluun ja tulokselliseen toimintaan.


Motivaationi toimia Heinolan hyväksi

Yksi valtuustokausi ei riitä ”laivan” kääntämiseen. Tarvitaan jatkokausi. Äänestäjien pyynnöt jatkokaudelle, oma intohimo ja hyödyntämättömät ideat kotikaupungin kehittämiseksi motivoivat jatkamaan. Minulla on aina aikaa kotiseutuni kehittämiseen. Heinola tarvitsee enemmän tekoja, vähemmän puhetta ja valitusta. 


Vaalimottoni

Kehitystä ei tapahdu ilman muutosta. Yhdessä olemme enemmän.