Maria Nevalainen, 167


1)  Ikä, ammatti, perhesuhteet, luottamustehtävä
Ikä: 48 vuotta
Ammatti: sairaanhoitaja, haavahoitaja
Perhesuhteet: Avoliitosssa, kaksi aikuista erityislasta edellisestä liitosta. Asumme Tommolassa omakotitalossa. Lisäksi 7 kk ikäinen portugalinvesikoiran pentu kuuluu perheeseen.
Luottamustehtävä: valtuutettu (viime vaaleissa I.varajäsen, Pekka Rusilan jättäydyttyä pois, siirryin varsinaiseksi jäseneksi), liikunta-ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja

2. Miksi PaHe?
Edesmennyt puolisoni lähti aikoinaan mukaan Heinola-ryhmän ehdokkaaksi ja kuunteli marmatuksiani tehdyistä päätöksistä. Seuraavissa vaaleissa olin mukana ehdokkaana ja aloitin liikuntalautakunnan jäsenenä sekä olin Anne Lehtokosken varajäsenenä kaupunginhallituksessa. Viime vaaleihin oli hyvä lähteä mukaan, koska ryhmän nimeksi vaihtui Parempi Heinola ja porukkamme on innostavaa ja meillä on hyvä yhteishenki. Vaikka jokaisella on oma mielipide asioista, niin kuitenkin yhteisenä tavoitteenamme on todellakin parempi Heinola.

3. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Työskentelen tällä hetkellä kolme päivää viikossa haavahoitaiana terveyskeskuksessa. Eli työpäivänä hoidan erilaisia haavapotilaita. Käsivamman takia olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä. Vapaapäivät menevät koiranpennun kanssa lenkkeillessä ja touhutessa sekä omakotitalon askareissa. Myös harrastukset (bailatino, spinning ja kuntosali) kuuluvat arkipäivän iltoihin.

4.Mainitse kolme asiaa, jotka olet sitoutunut tekemään Heinolan hyväksi
Heinolan terveydenhuolto on lähellä sydäntäni ja haluan sen säilyvän edelleen hyvänä riippumatta tulevista valtakunnan päätöksistä.
Lasten ja nuorten koulutus on tulevaisuudessa tärkeää ja se, että he jatkaisivat opiskelua Heinolassa. Siksi on tärkeää saada hyvät koulut rakennettua sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet.
Heinola on kaunis kaupunki ja täällä on edelleen hyvät edellytykset satsata työpaikkoihin, joita tarvitaan jatkossakin.

5.Mikä on paheesi?
Suklaa sekä herkuttelu

6.Mikä Heinolan päätöksenteossa on hyvää? Mitä muuttaisit?
Yhteishenki valtuutettujen kesken on muuttunut vähitellen paremmaksi ja keskustelut eri ryhmien välillä on sujuvaa.
Tuleva organisaatiouudistus sekä kevään vaalit voivat muuttaa päätöksentekoa jonkin verran, mutta toivottavasti vain parempaan suuntaan, mutta tällä hetkellä vielä avoimempaa keskustelua virkamiesten kanssa.

7. Terveiset kuntalaisille?
Tulkaa juttelemaan meille ehdokkaille ihan missä vaan ja äänestäkää. Vaalilupauksia en anna, koska niistä ei voi pitää kiinni, yksin en voi vaikuttaa asioihin, mutta ryhmämme voi ja tavoitteenamme on olla Heinolan suurin vaalivoittaja. Tehdään yhdessä parempi Heinola!